Veera Manninen
Kansainvälisen tason kenttäratsastaja Pieksämäeltä

Minun tarinani
Olen Veera Manninen, 23-vuotias kenttäratsastaja Pieksämäeltä. Olen asunut sekä kasvanut hevosten ympäröimänä Teittilän Tallilla, jossa vanhempani pitävät maatilaa. Äitini on ratsastuksenopettaja sekä minun suurin innoittaja kenttäratsastuksen upeaan maailmaan. Jo pienestä tytöstä olen kiertänyt äitini mukana kenttäkilpailuissa ja päässyt itse kisaamaan heti, kun ikäni puolesta se on ollut mahdollista.
Ensimmäisen oman ponin sain kun olin 6-vuotias. Siitä lähtien olen kilpaillut nousujohteisesti vuosi vuodelta ja saavuttanut useita mestaruusmitaleita kenttäratsastuksessa niin Suomessa kuin Pohjoismaissakin. Urani seuraava päätavoite siintää Pariisin 2024 Olympialaisissa.
Viime vuosien aikana hevosmäärä on vaihdellut. Tällä hetkellä minulla on kuusi hevosta: 13-vuotias Sir Greg, 19-vuotias Colibri, 13-vuotias Fieldhill Fantasy, 11- vuotias Mini Magic, sekä 7- vuotiaat Bachus ja O.N. Desdemona.
Viikkoni täyttyvät suurelta osin hevosten treenaamisesta, mutta aikaa jää hieman myös opiskelulle. Opiskelen ammattitutkintoa ratsuttaja linjalla, monimuotokoulutuksena Ypäjällä.
Pienestä pitäen olen saanut oppia monilta eri valmentajilta, mikä on ollut urani kannalta todella tärkeää. Kuulun Suomen kenttäratsastuksen maajoukkueeseen. Jo monta vuotta ympärilläni on ollut huippu tiimi alan ammattilaisia. Tällä hetkellä minua valmentaa Petri Tolmunen, Hanna Heiskanen, Ville Vaurio sekä maajoukkuevalmentaja Sanna Siltakorpi.
Merkittävimmät saavutukset kenttäratsastuksessa
2022 Senioreiden SM-kulta
2021 Nuorten EM 7./41.
2021 Nuorten SM-kulta
2020 Junioreiden/Nuorten PM-hopea
2020 Junioreiden/Nuorten PM-joukkuekulta
Hevoset

Sir Greg
12-vuotias Oldenburg-ruuna
i. Sir Gregory
ii. Sir Donnerhall I
Omistaja: Equisport Tolmu Team & Nuuttila Pia & Tolmunen Petri
Sir Greg, tutummin Greg/Eetu tuli meidän tiimiin vuonna 2018. Gregin kanssa päästiin ensimmäisenä yhteisenä kilpailukautena 2019 aloittamaan nousujohteisesti 1* tasolta 3* tasolle. Greg on laadukas ja viisas ruuna, joka nauttii kilpailemisesta. Vuonna 2021 tehtiin meidän 4* debyytti kilpailu, josta sijoitus 6./30.
Kuva Tanja Vaak

Colibri
19-vuotias torinhevostamma
i. Casanova
ii. Cor de la Bryère
Omistaja: Veera Manninen
Colibri, tutummin Lilli on hevonen, joka nosti minut kansallisista luokista kansainvälisiin. Lillin kanssa ollaan koettu yhdessä todella paljon aina vuodesta 2015 lähtien. Lilli nauttii nyt jo ansaituista puolieläke päivistään, mutta jaksaa edelleen keksiä kaikkea kivaa meidän päänmenoksi. Lilli on mahtava persoona, joka tekee aina töitä täydellä sydämellään. Sanonta ”pieni mutta pippurinen”, on kuin tehty Lillille.
Kuva Tanja Vaak

Fieldhill Fantasy
12-vuotias FWB-tamma
i. Pin Rock’s Black Velvet
ii. Sir Donnerhall I
Omistaja: Sini Mänttäri
Fieldhill Fantasy, tutummin Lissu tuli meidän tiimiin kesällä 2021. Lissu on energinen ja näyttävä tamma, joka nauttii vauhdin huumasta. Vuonna 2021 päästiin kilpailemaan 2* tasoa ja tänä vuonna tavoitteena 3* kilpailut.
Kuva Pompo Mompo Horse Photography – pompomompo.com
Gregin kanssa tähdätään kohti suurinta tavoitettamme, Pariisin Olympialaisia 2024.
Yhteistyökumppanit
Matkaani tukemassa on joukko sponsoreita. Alla olevaa listaa päivitetään parhaillaan.

Bates Saddles
Käytössäni ovat innovatiiviset Bates Saddlesin satulat.

Saimaa Sport Pro Team
Minut on valittu osaksi Saimaa Sport Pro Teamia vuoden 2022 ajaksi.

Green Stallion
Luonnon elektrolyytti Green Stallion pitää huolta, että hevoseni palautuvat.
Oletko kiinnostunut lähtemään mukaan yhteiselle matkallemme kohti Pariisin Olympialaisia vuonna 2024?
Olethan yhteydessä niin keskustellaan mahdollisesta yhteistyöstä! Parhaiten minut saa kiinni sähköpostilla info@veeramanninen.fi.
Yhteystiedot
Tavoitat minut parhaiten sähköpostilla info@veeramanninen.fi, ollaanhan yhteydessä!